keskiviikko 4. toukokuuta 2016

fiiliksiä


Moikka!

Mun oli tarkotus kirjottaa tänne mun vaihtarimatkasta pohjoseen huikeiden ja ihanien ihmisten kanssa, kertoo mitä kaikkee tuli nähtyä ja koettua, julkasta _paljon_ kuvia. Mut mä teen sen myöhemmin, koska mulla on semmonen fiilis et haluun vaan kirjottaa tänään tänne.

Päivät on kulunu nopeesti, viikot on muuttunu kuukausiks. Aika vaan on hurahtanu.
Katoin äskettäin kuinka monta päivää mulla on mun vaihtovuotta ja vaihtarielämää jäljellä täällä, ja en oikeestaan tiiä mitä aatella.

257 päivää siitä hetkestä, kun nousin ilmoihin Helsinki-Vantaan lentokentältä ja enää 43 päivää seuraavaan jälleennäkemiseen Suomessa. Jokseenkin oon ilonen tästä asiasta, mutta samaan aikaan surullinen. En oikeesti edes haluaisi hirveesti miettiä kotiinpaluuta, mutta silti se pyörii tottakai aina ajatuksissa.

Kotiinpaluu, lähtöpäivä lähestyy nopeemmin kun osaan odottakaa ja mun on pakko sanoo että oon tosi onnellinen kun pääsen taas kotiin, mutta tässä asiassa on se toinenkin, vähän ikävämpi puoli. Samalla oon täältä haikein ja pelokkain mielin palaamassa kotiin. Tätä on tosi vaikee selittää.

Niin monta päivää odottanu et pääsee kotiin, pääsee ihmisten ja asioiden keskelle mitä ikävöin ihan mahottomasti. Pääsee viettään aikaa yhdessä oman perheen ja ystävien kesken, syömään suomiruokia ja herkkuja, rentoutuun saunan lämpöön ja elään suomielämää. Mutta samaan aikaan.. samaan aikaan mä vaan haluaisin jäädä tänne vielä hetkeksi, elää mun argentiina-elämää ja nauttia asioista mitä mulla on täällä. Mä oikeesti tykkään olla täällä, mulla on ihan mahtavia ystäviä ja kavereita, 2 tosi mukavaa perhettä, mä tykkään tästä avoimesta ja jollain tavalla niin rempseestä kulttuurista, näistä maisemista ja paikoista mitä täällä on. Mä rakastan tätä ruokakulttuuria, lihaa ja dulce de lecheä (ns. kinuskia). Miten mä voin elää ilman näitä asioita?

Mä tiedän, tiedän että tuun ikävöimään niin paljon asioita ja ihmisiä, joita mulla on täällä. Joita mulla ei oo Suomessa. Ihan niinku samalla tavalla mä oon mun vaihtovuoden aikana ikävöiny asioita Suomesta. Mut kaikkein pelottavinta on se, että mä en tiedä koska mä pääsen palaan tänne, vieraileen paikoissa missä oon asunu, tapaamaan mun ystäviä joita oon saanu täällä. Koska kaikki tietää sen, jo ennen mun vaihtovuotta tiesin, ettei mun elämä täällä oo pysyvää, että se on vaan yksi vuosi ja sitten mä palaan Suomeen.

Argentiina on kieltämättä vieny mun sydämen, mä jopa ite koen välillä olevani argentiinalainen ja mä haluunki olla sitä. Se on niin hyvä fiilis, kun joku mun tuttu täällä sanoo mulle kuinka argentiinalainen mä oon. Oon mä suomalainenkin, aina, älkää sitä pelätkö. Suomi on aina Suomi, mun kotimaa, mun oikee kansalaisuus. Mutta Argentiina on vallottanut ison paikan mun pienestä sydämestä ja se tulee aina oleen osa mun elämää. Missä sitten ikinä oonkaan.

 En haluu kirjottaa tai puhuu tästä aiheesta vielä tän enempää.. Mulla on vielä aikaa täällä, vähän yli kuukausi ja mä haluun nauttia tästä jäljellä olevasta ajasta. Mä aion elää täysillä, tehä asioita mistä mä tykkään, niinku ennenkin.

Mutta hyvät ystävät ja rakkaat ihmiset siellä Suomessa ja muualla maailmalla,
tiiän että siellä on ihmisiä jotka on oottanu mua koko mun vaihtovuoden että palaisin kotiin
ja että me nähtäis, vaihdettais haleja ja tehtäis taas asioita yhessä..

Me nähään kohta, mulla on ikävä <3

~ Säde